Lokakuun 2017 kuukausikatsaus
Lokakuu oli maan etelä- ja länsiosassa tavanomaista sateisempi, Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla jopa poikkeuksellisen sateinen.
Jatka lukemistaLokakuu oli maan etelä- ja länsiosassa tavanomaista sateisempi, Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla jopa poikkeuksellisen sateinen.
Jatka lukemistaSyyskuu jakautui kolmeen eri säätyyppiin Syyskuun alussa Suomessa vallitsi korkeapaine, mutta kuukauden keskivaiheilla sää oli matalapaineiden vuoksi sateisempaa ja paikoin satoi runsaasti. Syyskuu oli maan itäosassa, Kainuussa sekä Koillismaalla tavanomaista…
Jatka lukemistaElokuun keskilämpötila oli melko tavanomainen lähes koko maassa.
Jatka lukemistaKiira-rajuilma saapui lauantaina 12. elokuuta alkuillasta Uudenmaan länsiosaan, josta se jatkoi matkaansa itään illan aikana.
Jatka lukemistaHeinäkuu oli maan etelä- ja keskiosassa paikoin harvinaisen kolea, eli näin kolea heinäkuu koetaan keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa tai harvemmin. Edellisen kerran tätä koleampi heinäkuu oli maan etelä- ja länsiosassa…
Jatka lukemistaKesäisiä päiviä on ollut toistaiseksi tavanomaista vähemmän suuressa osassa maata.
Jatka lukemistaKesäkuu oli koko maassa keskimääräistä koleampi. Suurin poikkeama keskimääräisestä lämpötilasta oli maan itäosassa ja Itä-Lapissa, missä oli noin 1,5…2,5 astetta keskimääräistä koleampaa. Näin kolea kesäkuu on harvinainen, eli se toistuu…
Jatka lukemistaTaas on se aika vuodesta, kun jännätään juhannussäätä! Tarkastellaan siis, miltä tuoreimmat ennusteet nyt näyttävät. Aluksi kuitenkin lyhyt kertaus, miltä juhannuksen sää näyttää tilastojen valossa (lisätietoja http://ilmatieteenlaitos.fi/juhannus). Juhannus tilastojen valossa…
Jatka lukemistaToukokuu oli koko maassa 1–3 astetta tavanomaista viileämpi. Erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa kuukausi oli poikkeuksellisen kolea eli vastaava toistuu keskimäärin muutamia kertoja sadassa vuodessa. Toukokuu oli myös tavanomaista kuivempi. Lapissa…
Jatka lukemistaOn aika koota yhteen menneen talven lumitilastoja, vaikka sääkartoilla esiintyykin vielä ajoittain lumisymboleja.
Jatka lukemistaKevät on tyypilliseen tapaan tarjonnut runsaasti keskusteltavia sääaiheita aamukahvipöytiin. Vielä toukokuun puolella on eri puolilla maata satanut lunta, Kainuussa jopa yli 20 cm vuorokaudessa äitienpäivänä. Nyt suuntaus on kuitenkin kohti…
Jatka lukemista