Huhtikuun alussa saatiin runsaita sateita, jotka tulivat kylmän sään vallitessa enimmäkseen lumena. Huhtikuun loppupuoli oli vuorostaan pääosin poutainen. Kuukauden lämpimin sääjakso osui pääsiäisen jälkeiselle viikolle.
Huhtikuun keskilämpötila oli maan etelä- ja keskiosissa yleisesti noin asteen verran pitkän ajan keskiarvoa alempi, mutta saaristo- ja rannikkoalueilla oli kuitenkin monin paikoin hieman tavanomaista lämpimämpää. Myös Lapissa ja Koillismaalla huhtikuu oli vähän tavanomaista lämpimämpi.
Suuressa osassa maata satoi huhtikuussa tavanomaista enemmän. Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa kuukauden sademäärä oli lähes kaksinkertainen jakson 1991–2020 keskiarvoon verrattuna, ja kuukauden suurin sademäärä, 76,6 mm, mitattiin Juupajoen Hyytiälässä. Tavanomaista pienemmäksi huhtikuun sademäärä jäi osassa Itä- ja Kaakkois-Suomea, Pohjanmaan rannikolla sekä Utsjoella ja Kilpisjärvellä Pohjois-Lapissa.
Aivan valtaosa huhtikuun sateista tuli kuukauden alkupuolella, ja kuukauden jälkimmäinen puolisko oli pääosin poutainen ja aurinkoinen. Niinpä Etelä-Suomessa myös huhtikuun auringonpaistetuntien määrä kohosi selvästi tavanomaista suuremmaksi.
Alkukuun sateet tulivat pääosin lumena
Huhtikuun alussa Suomen yllä oli kylmää ilmaa, ja kuukauden parina ensimmäisenä yönä esiintyi Etelä-Suomessakin yli 10 asteen pakkasia. Maan keskiosissa pakkasta oli öisin paikoin yli 20 astetta, ja Rautavaaran Ylä-Luostalla mitattiin aprillipäivän aamuna -23,5 °C. Kuukauden alin lämpötila oli kuitenkin Utsjoen Kevojärvellä 5.4. mitattu -24,0 °C. Lapissa lämpötila pysyi huhtikuun ensimmäisellä viikolla päivisinkin enimmäkseen pakkasen puolella, eikä se muuallakaan noussut juuri 5 asteen yläpuolelle.
Alkukuun parin poutaisen päivän jälkeen lounaasta lähestyi Suomea laaja matalapaineen alue, joka piti sään epävakaisena viikon ajan. Huhtikuun 4.–5. päivinä lunta pyrytti runsaasti etenkin Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa. Juupajoen Hyytiälässä lunta satoi kahdessa päivässä 39 cm, ja aamulla 6.4. Hyytiälässä mitattiin lumensyvyydeksi 108 cm, joka on havaintoaseman uusi lumensyvyyden ennätys. Espoon Nuuksiossa lunta oli samana aamuna 91 cm ja Multian Pirttiperällä seuraavana aamuna 96 cm. Lapissa satoi runsaasti lunta huhtikuun 8.–10. päivinä, ja kuukauden sekä koko talven suurin lumensyvyys, 132 cm, mitattiin Kittilän Kenttärovan havaintoasemalla 11.4.
Huhtikuun 5. päivän lumipyryn yhteydessä lounaisilla merialueilla esiintyi myös myrskytuulia. Hangon Russarössä 10 minuutin keskituulen nopeudeksi mitattiin luoteismyrskyssä kovimmillaan 24,7 m/s.
Pääsiäisen jälkeen oli poutaa ja lämmintä
Huhtikuun puoliväliin osuneen pääsiäisen aikaan Suomen ylle vahvistui laaja korkeapaineen alue, ja samalla sää lämpeni selvästi. Huhtikuun lämpimin sääjakso osuikin pääsiäisen jälkeiselle viikolle, jolloin etenkin Länsi-Suomessa mitattiin useana päivänä yli 15 asteen lämpötiloja. Lapissa pääsiäisen jälkeisen viikon lämpötilat olivat vuodenaikaan nähden harvinaisen korkeita.
Huhtikuun 20. päivän jälkeen korkeapaineen keskus siirtyi Suomen länsipuolelle Pohjois-Atlantille. Jäämereltä pääsi tällöin virtaamaan viileämpää ilmaa ensin Lappiin ja 25. päivän jälkeen myös Etelä-Suomeen. Huhtikuun viimeisinä päivinä vallitsi kylmä luoteisvirtaus ja 28. päivänä maan keskiosien yli itään liikkui lumisateita. Kaiken kaikkiaan sateet jäivät huhtikuun viimeisellä viikolla kuitenkin vähäisiksi. Yhtenäisen lumipeitteen raja kulki vappuaattona Pohjois-Karjalasta ja Pohjois-Savosta Oulun seudulle, mutta paikoin lunta oli etelämpänäkin vielä reilusti.
Huhtikuu lukuina
+18,2 °C – Kuukauden ylin lämpötila, Seinäjoki, Pelmaa 20.4.
-24,0 °C – Kuukauden alin lämpötila, Utsjoki, Kevojärvi 5.4.
76,6 mm – Kuukauden suurin sademäärä, Juupajoki, Hyytiälä
132 cm – Kuukauden suurin lumensyvyys, Kittilä, Kenttärova, 11.4.
Teksti: Ilari Lehtonen
Kuva: Hada Ajosenpää