Havainnot aloitettiin Helsingin yliopiston magneettisessa ja meteorologisessa observatoriossa Kaisaniemessä jokseenkin tasan 176 vuotta sitten 1.7.1844. Observatorio oli Ilmatieteen laitoksen edeltäjä.
Alussa havainnontekijöinä oli kaksitoista ylioppilasta, jotka työskentelivät mittalaitteiden parissa 24/7 -vuorotyössä. Havaintoja kertyi vuodessa yli puoli miljoonaa. Helsingin observatorion kaltaisia laitoksia oli perustettu samoihin aikoihin parikymmentä Euroopan eri maihin. Lähin oli Pietarissa Venäjällä.
Vuosikymmenien kuluessa magneettis-meteorologisten observatorioiden tehtävät Euroopassa muuttuivat meteorologian suuntaan ja sääpalveluihin, esimerkiksi sääennusteiden ja -karttojen tuotantoon. Ne tarjosivat hyödyllistä tietoa yhteiskunnalle ja sen eri aloille, kuten maanviljelylle ja merenkululle. Kun sähkölennätin keksittiin 1800-luvun puolivälissä, säätietoja voitiin välittää sähkökaapelien kautta eri maiden välillä. Näin saatiin nopeasti yleiskuva käynnissä olevasta säätilasta ja mahdollisista myrskyistä.
Yhteistyötä ilmatieteen alalla koordinoi kansainvälinen Meteorologinen organisaatio (IMO), joka perustettiin vuonna 1872. Se oli nykyisen YK:n alaisen Maailman ilmatieteen järjestön (WMO) edeltäjä.
Suomessa kehitys kulki ilmatieteiden suuntaan samoin kuin muuallakin Euroopassa. Yliopiston magneettis-meteorologinen observatorio siirrettiin Suomen Tiedeseuran hallintaan Meteorologisen päälaitoksen nimellä vuonna 1881.
Laitoksen johtajaksi nimitettiin Nils Karl Nordenskiöld (1837–1889) vuonna 1880. Nordenskiöldin tavoitteena oli luoda meteorologisesta laitoksesta ensi sijassa palvelulaitos, joten varsinainen tieteellinen tutkimus meteorologian ja magnetismin aloilla jäi taka-alalle.
Ensimmäinen vaihe Meteorologisen päälaitoksen sääpalvelujen kehittämisessä oli vuonna 1881 aloitettu säätietojen kuukausittainen ruotsinkielinen julkaisu Månadsöfversigt af väderleksförhållanden i Finland. Nordenskiöld oli saanut Suomen lennätinpiiriltä luvan koota tiedot sääsähkeistä kymmeneltä kotimaiselta ja kuudelta venäläiseltä asemalta sääkatsausta varten. Kuukausikatsauksessa oli varsin kattavat tiedot päiväkohtaisista lämpötiloista ja ilmanpaineesta maaseutu- ja rannikkoasemilta. Osa tiedoista julkaistiin pääkaupunkiseudun sanomalehdissä. Päivittäisiä säätiedotuksia karttoineen pidettiin yleisölle näkyvillä ilmoituskaapeissa muun muassa Rautatieasemalla. Tämä perinne jatkui 1950-luvulle saakka.
Sanomalehtiin painettuihin säätietojen ja kuukausikatsaukseen tulevien ilmatieteellisten aineistojen muokkaus vei paljon aikaa, eikä henkilökuntaa ollut siihen riittävästi. Näistä syistä kuukausikatsausten julkaisu lopetettiin muutaman vuoden kuluttua. Uudelleen ne otettiin käyttöön vasta vuonna 1906, jonka jälkeen niiden julkaisu on jatkunut aina nykypäiviin saakka. Kyseessä oli säännöllisesti ilmestynyt julkaisu Kuukausikatsaus sään laatuun Suomessa, jonka sisältö oli koostettu Nordenskiöldin esikuvan mukaan. Siinä oli kahdentoista aseman lämpötila, tuulet, pilvisyystiedot, lumensyvyys ja sademäärä. Lisäksi oli yleiskatsaus sään kulusta kuukauden aikana.
Vuonna 1885 Meteorologisessa päälaitoksessa alettiin laatia sääkarttoja, jotka perustuivat useiden kymmenien sääasemien tietoihin. Havaintotulokset tulivat sähkeinä Skandinaviasta ja Venäjältä. Sääkartat julkaistiin päivittäin sanomalehdissä.
Ilmatieteen laitoksen sääpalvelut laajenivat 1800-luvun lopulla, kun valtakunnallisesti kattava sade- ja lumimittausverkosto perustettiin. Tarve tähän tuli 1800-luvun lopun suurtulvien aiheuttamista tuhoista, koska haluttiin saada luotettavaa tietoa sademääristä tulvien ennakointiin.
Meteorologinen päälaitos siirrettiin vuonna 1919 Tiedeseuralta valtion laitokseksi maatalousministeriön alaisuuteen Ilmatieteellisenä keskuslaitoksena. Silloin laitoksella oli eri puolilla Suomea noin 90 sääasemaa ja yli 150 sade- ja lumiasemaa tuottamassa säähavaintoja yhteiskunnan hyödyksi.
Laitoksella ei tehty varsinaista tieteellistä tutkimustyötä ilmatieteiden alalla 1800-luvulla, sillä yleinen meteorologinen tietämys oli nykyaikaisessa mielessä vielä varsin kehittymätöntä. Laitoksen tärkeimpiin tehtäviin kuului koota sääasemien havainnot taulukkojulkaisuiksi eli vuosikirjoiksi, joita käytettiin lähinnä ilmastollisten muutosten seurantaan. Merkittävä osa näistä vanhoista tiedoista on nykyisin Ilmatieteen laitoksen ilmastotietokannassa.
Helsingin Kaisaniemessä tehdyt meteorologiset havainnot muodostavat pisimmän havaintosarjan maassamme. Kokonaiskuva Suomen lämpötilan kehityksestä on saatavilla 1850-luvulta lähtien, kun käytössä on ollut useiden sääasemien havaintotietoja ympäri maata.
Lisätietoja:
Nevanlinna, Heikki, 2014. Jaakko Keränen – Suomen sääprofessori (https://helda.helsinki.fi/handle/10138/144225).
Seppinen, Ilkka, 1988. Ilmatieteen laitos 1838–1988.
Kirjoittaja: Heikki Nevanlinna, tutkimuspäällikkö (eläkkeellä)
Kuvituskuvat: Ilmatieteen laitos/Arkisto
Lähdeviite
DOI: 10.35614/ISSN-2341-6408-IK-2020-06-02
