Merivedenkorkeutta on mitattu Suomen rannikolla monin paikoin jo noin 100 vuoden ajan. Pitkien ja laadukkaiden havaintoaikasarjojen avulla voidaan tutkia muun muassa sitä, miten lämpenevä ilmasto vaikuttaa merenpinnan korkeuteen pitkällä aikavälillä.
Ilmastonmuutos nostaa valtamerten pintaa sitä mukaa, kun merivesi lämpenee sekä manner- ja vuoristojäätiköt sulavat. Viime vuosikymmeninä valtamerten pinnannousu on kiihtynyt erityisesti jäätiköiden hupenemisen takia. Keskimääräisen vedenpinnan nousun myötä meritulvariskit kasvavat tulevaisuudessa ympäri maapalloa.
Valtamerten pinnannousun vaikutukset näkyvät yhä selvemmin myös Suomen rannikolla. Suomessa tehty vedenkorkeustutkimus on suuntautunut viime vuosina keskimääräisen merenpinnan tulevan käytöksen arviointiin sekä äärivedenkorkeuksien ja niihin liittyvien epävarmuuksien mallintamiseen.
Pitkällä aikavälillä Suomen rannikon vedenkorkeus riippuu eritoten maankohoamisesta ja valtamerten pinnannoususta. Maankuori palautuu Suomessa edellisen jääkauden aikaisesta puristuksesta kohoten 3–9 mm vuodessa, voimakkaimmin Merenkurkun alueella ja heikoiten Suomen eteläisellä rannikolla. Havaintoaikasarjat osoittavat, että toistaiseksi merenpinta on laskenut koko Suomen rannikolla. Tämä johtuu siitä, että maankohoaminen on ollut merenpinnan nousua voimakkaampaa. Kiihtyvällä tahdilla etenevä valtamerten pinnannousu aiheuttaa sen, että jatkossa maankohoamisen nopeus ei riitä kumoamaan merenpinnan nousua täysin.
Kun otetaan huomioon valtamerten pinnannousu erilaisilla päästökehityspoluilla, paikallinen maankohoaminen sekä Itämeren tuulisuuden muutokset, on odotettavissa, että Suomen rannikon merenpinta muuttuu kuluvan vuosisadan aikana seuraavasti:
- Tiukkojen päästövähennyksien (RCP2.6/SSP1-2.6-skenaario) toteutuessa, merenpinta nousisi Suomenlahdella 5–15 cm, ja Selkämerellä ja Perämerellä merenpinta laskisi 10–40 cm.
- Keskitason päästöpolulla (RCP4.5/SSP2-4.5-skenaario, jota pidetään tällä hetkellä todennäköisimpänä kehitysvaihtoehtona), merenpinta kohoaisi Suomenlahdella 20–30 cm, Selkämerellä merenpinta laskisi 0–25 cm ja Perämerellä laskua tapahtuisi 20–30 cm (Kuva 1)
- Voimakkaana jatkuvien päästöjen (RCP8.5/SSP5-8.5-skenaario) realisoituessa, merenpinta nousisi kauttaaltaan Suomen rannikolla: Suomenlahdella 50–60 cm, Selkämerellä 5–35 cm ja Perämerellä 0–10 cm.
Lyhyellä aikavälillä Suomen rannikon vedenkorkeus vaihtelee tuulen ja ilmanpaineen heilahtelujen mukana. Erityisen korkeat vedenkorkeudet esiintyvät Itämerellä tyypillisesti myrskyjen aikaan, jolloin vesi nousee kovien tuulien ja matalan ilmanpaineen takia.
Mikäli myrsky kasvaa äärimmäisen voimakkaaksi ja etenee optimaalista reittiä pitkin, voi merenpinta nousta ennätyskorkeuksiin. Merenpinta nousee myrskyn aikana sitä korkeammalle, mitä voimakkaampi ja hitaammin etenevä matalapaine on.
Meritulvatilanteisiin vaikuttaa matalapaineen voimakkuuden lisäksi se, kuinka monta matalapainetta esiintyy peräkkäin. Ryppäinä esiintyviin matalapaineisiin liittyy usein pitkään jatkuneita länsituulia, jotka puskevat Tanskan salmien kautta vettä sisään Itämeren altaaseen, jolloin vesimäärä ei ehdi palautua Itämeren ja Pohjanmeren välillä. Tällöin Itämeren vedenpinta nousee. Rannikolla havaittavat vedenkorkeusmaksimit ovat noin 2–3 kertaa (25–48 senttimetriä) suurempia tilanteessa, jossa Itämeren yli kulkee viikon aikana vähintään kolmen peräkkäisen voimakkaan matalapaineen joukko verrattuna yksittäisen matalapaineen aikaansaamaan vedenkorkeushuippuun.
Rannikkosuunnittelun näkökulmasta vedenkorkeuden ääritilanteiden suuruuden ja syntymekanismien selvittämisen lisäksi on keskeistä pystyä arvioimaan sitä, miten usein tietty vedenkorkeus toistuu ja miten luotettavia nämä arviot ovat. Alueellisten tilastollisten mallien avulla pystytään käyttämään rajallista havaintoaineistoa paremmin kuin perinteisillä menetelmillä. Tästä syystä rannikkotulvien toistuvuusarvioiden epävarmuuksia pystytään kuvaamaan yhä paremmin.
Vedenkorkeustutkimus tukee monella tapaa Suomen rannikkoturvallisuutta ja ilmastonmuutokseen sopeutumista. Merenpinnan käytöksen arvioita hyödynnetään mm. rannikkotulva-alueiden identifioinnissa, meritulvakartoissa, rannikkorakentamisessa, meritulvariskien hallinnan suunnittelussa sekä ydinvoimaloiden turvallisen toiminnan tukena.
Kuva 1. Vedenkorkeuden havaitut vuosikeskiarvot (mustat pisteet) sekä tulevaisuuden skenaariot (mediaani = kiinteä musta viiva, kolme luottamusväliä = katkoviivat) keskitasoisen (RCP4.5/SSP2-4.5) päästökehitysvaihtoehdon mukaan Vaasassa ja Helsingissä. Vedenkorkeudet on esitetty N2000-korkeusjärjestelmässä. (Pellikka ym., 2023, Kuva 8).
Lue lisää aiheesta
Pellikka ym., 2023. Probabilistic projections and past trends of sea level rise in Finland. https://doi.org/10.5194/nhess-23-1613-2023
Rantanen ym., 2024. The impact of serial cyclone clustering on extremely high sea levels in the Baltic Sea. https://doi.org/10.1029/2023GL107203
Räty ym., 2023. Bayesian hierarchical modelling of sea-level extremes in the Finnish coastal region. https://doi.org/10.5194/nhess-23-2403-2023
Särkkä ym., 2024. Simulating sea level extremes from synthetic low-pressure systems. https://doi.org/10.5194/nhess-24-1835-2024
Teksti: Ulpu Leijala
Kuva: Adobe Stock
Julkaisun viitetiedot:
Leijala, U. 2024: Merenpinnan nousu vaikuttaa rannikon tulvariskeihin, 26(10), 8–10, https://doi.org/10.35614/ISSN-2341-6408-IK-2024-10-02
