Suomen luonnonsuojelualueiden ilmasto on muuttunut merkittävästi viimeisten 60 vuoden aikana. Tulevaisuudessa muutosten ennakoidaan jatkuvan samansuuntaisina ja voimistuvan, mikä voi vaikuttaa suuresti suojelualueiden lajiston elinolosuhteisiin.
Luonnonsuojelualueiden verkostolla on keskeinen rooli luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjänä. Suojelualueet eivät kuitenkaan ole muusta maailmasta irrallisia saarekkeita, vaan suojelualueiden ulkopuolisen maankäytön vaikutukset heijastuvat lajien populaatioihin myös suojelualueilla sekä vaikuttavat ennen kaikkea lajiston siirtymismahdollisuuksiin niiden välillä. Myös ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät suojelualueilla, ja vaikutukset voivat olla nopeita ja merkittäviä, vaikka muun muassa ympäristön monimuotoisuuden takia suojelualueet ovat usein ympäröiviä alueita paremmin puskuroituneita ilmastonmuutoksen haitallisille vaikutuksille lajistoon. Suojelualueilla on oma tärkeä roolinsa myös ilmastonmuutoksen hillinnässä muun muassa hiilensidonnan ja -varastoinnin kautta.
Vuonna 2023 päättyneessä Suomen ympäristökeskuksen vetämässä monivuotisessa tutkimushankkeessa Suojelualueverkosto muuttuvassa ilmastossa (SUMI) tuotettiin tietoa suojelualueverkoston toimivuudesta ilmastonmuutoksen ja maankäytön sekä näiden yhteisvaikutuksen aiheuttamien paineiden alla. Uutta tietoa tuotettiin erityisesti lajien ja luontotyyppien herkkyydestä ilmastonmuutokselle sekä suojelualueiden kyvystä säilyttää suojelullisesti merkittäviä lajeja ja luontotyyppejä.
Bioilmastossa on tapahtunut merkittäviä muutoksia
Bioilmaston, eli biologisesti merkittävien ilmastollisten tekijöiden muutoksia Suomen suojelualueilla tutkittiin laskemalla lajien, luontotyyppien ja ekosysteemien ekologian kannalta merkittävien ilmastomuuttujien pitkäaikaisia trendejä. Tällaisia eri lajien lisääntymis- ja kasvuolosuhteita sekä ravinnon saannin mahdollisuuksia heijastelevia bioilmastollisia muuttujia ovat esimerkiksi kasvukauden lämpösumma, erilaiset kuivuutta kuvaavat indeksit sekä lumipeitteen kesto ja omaisuudet. Tutkimus tehtiin vuosien 1961–2020 ilmastollisen havaintoaineiston perusteella. Havaittujen muutosten laajuus ja voimakkuus vaihtelivat maan eri osissa.
Tarkastelujakson aikana vuoden keskilämpötilat nousivat ja kasvukauden lämpösummat kasvoivat merkittävästi koko maassa. Sen sijaan sademäärän kasvua havaittiin lähinnä maan keski- ja pohjoisosien suojelualueilla. Etelä-Suomessa puolestaan kesäaikaiset kuivuusriskit kasvoivat ja hellejaksot voimistuivat tarkastelujakson loppua kohti. Lumipeitekausi lyheni selvimmin Lounais-Suomessa. Pohjois-Suomessa puolestaan lumipeitteisenä aikana tapahtuneiden vesisateiden havaittiin yleistyneen.
Etelä-Suomen suojelualueilla havaitut bioilmaston muutokset liittyivät ensisijaisesti lämpötilan nousuun. Maan keskiosissa merkittävimmiksi osoittautuivat muutokset kosteus- ja lumioloihin liittyvissä muuttujissa. Pohjois-Suomessa sen sijaan merkittäviä muutoksia havaittiin laajasti eri bioilmastomuuttujissa. Eniten tilastollisesti merkitseviä muutoksia havaittiinkin nimenomaan Pohjois-Suomen luonnonsuojelualueilla ja toisaalta rannikoiden tuntumassa sijaitsevilla suojelualueilla. Meren läheisyydessä muutoksiin on todennäköisesti vaikuttanut jääpeitteen väheneminen talvella. Meri myös ylipäätään tasaa lämpötilan vaihteluita, jolloin mahdolliset muutokset tulevat paremmin esiin ilmaston vuosienvälisen vaihtelun seasta.
Ilmaston lämpenemisen jatkuessa muutosten odotetaan jatkuvan samansuuntaisina myös tulevaisuudessa. Suojelualueiden ja niillä esiintyvien luontotyyppien ja eliölajien ennustetaan jatkossa altistuvan muun muassa voimistuviin helleaaltoihin erityisesti Etelä-Suomessa. Pohjoisessa kylmimmät talviolosuhteet todennäköisesti katoavat kokonaan laajoilta alueilta.
Maankäyttö ja ilmastonmuutos aiheuttavat yhdessä muutospaineita
Luonnonsuojelualueiden ulkopuolisen maankäytön ja ilmastonmuutoksen yhteisvaikutuksia suojelualueiden lajiston säilymiseen ja siirtymismahdollisuuksiin alueiden välillä tutkittiin SUMI-hankkeessa lajistoltaan arvokkailla metsäisillä suojelualueilla. Tulosten perusteella altistuminen maankäytön ja ilmastonmuutoksen yhteisvaikutuksille on suurinta Etelä-Suomen suojelualueilla. Tämä johtuu siitä, että uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien asuttamien suojelualueiden ympäristössä maankäyttö on Etelä-Suomessa intensiivistä ja avohakkuiden osuus on suurempi kuin Pohjois-Suomessa. Myös ilmaston muutosnopeus on suurin eteläisillä suojelualueilla, kun muutosnopeuden mittana käytetään sitä, kuinka nopeasti kasvukauden keskimääräiset lämpötilaolosuhteet siirtyvät kohti pohjoista. Suurimmillaan tämän muutosnopeuden arvioidaan olevan kuluvan vuosisadan aikana yli viisi kilometriä vuodessa.
Metsäisten alueiden lisäksi maankäytön ja ilmastonmuutoksen yhtäaikaisesti aiheuttamia muutospaineita tutkittiin aapasoilla. Aapasuot ovat laajoja ja märkiä avosoita, joita esiintyy etenkin Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Aapasuovyöhykkeen eteläosassa ilmastonmuutoksen ennakoidaan merkittävästi voimistavan ojituksen haitallisia vaikutuksia aapasoille, koska tällä alueella on paljon kuivuuden vaikutuksille herkkiä aapasoita. Toisaalta osa aapasoista on vesitaloudeltaan vakaita myös äärevien sääjaksojen aikana. Kuivuudelle herkät aapasuot ovat usein alttiita rimpien umpeenkasvulle ja rimpilajien taantumiselle.
Muutosta voidaan hidastaa tai ohjata luonnonhoitotoimilla
Luonnonsuojelutyössä ilmastonmuutokseen voidaan varautua hidastavilla tai ohjaavilla toimenpiteillä. Hidastavilla toimilla pyritään ylläpitämään luontotyypin toiminta ja rakenne tai lajin levinneisyysalue ja elinympäristö nykyisenkaltaisena. Hidastavia toimia ovat esimerkiksi saimaannorpan apukinokset ja keinopesäkokeilut, vieraslajien torjunta ja soiden ennallistaminen.
Ohjaavilla toimilla muutosta pyritään viemään hallitusti kohti vähemmän haitallista lopputulosta. Tällaisia toimia voivat olla esimerkiksi jalopuiden istuttaminen tai porojen laidunnuspaineen ohjaaminen siten, että se torjuu tunturipaljakan pensoittumista. Lajien siirtymistä sopivien ilmasto-olojen perässä voidaan tukea perustamalla eri ilmastovyöhykkeille kattava luonnonsuojelualueverkosto, joka mahdollistaa lajien siirtymisen suojelualueiden välillä. Koska varsinkin Etelä-Suomessa suojelualueet ovat kuitenkin verraten pienialaisia ja pirstoutuneita, tulee luontotyyppien esiintymistä turvata myös suojelualueiden ulkopuolella.
Teksti: Ilari Lehtonen ja Juha Aalto, Ilmatieteen laitos & Kaisu Aapala ja Risto Heikkinen, Suomen ympäristökeskus
Kuva: Kaisu Aapala
Julkaisun viitetiedot:
Lehtonen, I., Aalto, J., Aapala, K. ja Heikkinen, R. 2024: Luonnonsuojelualueiden ilmasto on muutoksessa, 26(7), 8–10, https://doi.org/10.35614/ISSN-2341-6408-IK-2024-07-02
