Maanviljelijä on päätöksiä tehdessään usein oman arvionsa ­varassa. Esimerkiksi kasvukauden sääolot ovat haaste, johon ­lähes ainoa keino on mukautuminen. Ilmaston muuttuessa maanviljelijän on hyvä opetella uusia tapoja sadon tuottamiseen.

Ilmastonmuutoksen odotetaan tuovan Pohjolaan lisää lämpöä. Pidemmän kasvukauden myötä on mahdollista viljellä varmemmin nykyisin etelämpänä kasvavia kasveja. Auringonkukkaa, lupiinia ja muun muassa rehumaissia viljellään ja kokeillaan jo Suomessa suotuisimmilla kasvupaikoilla. Viljelykasvivalikoiman monipuolistuminen avaa uusia mahdollisuuksia tuottaa kotimaisia elintarvikkeita. Toinen iso mahdollisuus on lisätä syyskylvöisten kasvien alaa, kun perinteiset satokasvit voidaan korjata totuttua aiemmin ja ehditään tekemään syyskylvöt samalle lohkolle.

Viljelijän kannalta tasaisesti vaihtelevat säät olisivat paras tae suuren sadon saamiseksi. Keväällä peltojen pitäisi kuivahtaa talven jäljiltä koneita kantavaksi. Muuten märkä maa tiivistyy koneiden alla ja kasvin juurilla on mahdoton työ kasvattaa juuret haalimaan vettä ja ravinteita. Jos odotellaan liian pitkään, maat kuivahtavat liikaa, eikä kosteus riitä siementen itämiseen. Vuonna 2023 Etelä-Suomessa monelle kävi juuri näin. Odotettuja sateita ei tullut ja peltotöihin lähdettiin toivoen siemenet idättäviä sateita. Monin paikoin touko-kesäkuun sateet jäivät toiveeksi, eivätkä kevätkylvöiset kasvit lähteneet kasvuun. Pellon eri osissa orastuminen saattoi onnistua. Seurauksena oli epätasainen sekakasvusto, johon viljelijän on vielä hankalampi arvioida kasvinsuojelun tai sadonkorjuun ajoitusta.

Yksi ilmastonmuutoksen uhka ovat sään ääri-ilmiöt, joista saatiin esimakua 2021 pitkän kesäisen hellejakson kärventäessä kasvustoja. Vuosi 2023 oli monin paikoin vielä onnettomampi. Kesäkuun helteisiä päiviä edelsi pitkä sateeton jakso. Monivuotiset nurmet ja syysviljat eivät kehittyneet veden puutteessa, mutta tuottivat sentään kevätkylvöisiin kasveihin verrattuna jonkinlaisen sadon. Suurien satojen takeena on usein riittävän ajoissa aloitetut kylvötyöt. Kasvustot ehtivät ohittaa herkät kasvuvaiheet ja kestävät alkukesän kuivuusjaksot. Osa viljelijöistä sai oraille hyvän alkukehityksen, mutta kuumat lämpötilat pysäyttivät toivotun sadonmuodostuksen. Sadonkorjuun vetiset sääolot ja sienestäjiä ilahduttanut syksy alleviivaavat, miten nopeasti maanviljelijän keväisestä toiveesta tuleekin syksyn painajainen.

Kuva 1: Rukiin alle kylvettyä kerääjäkasvustoa kahdelta eri lohkolta biomassan määrityksessä. Masku 2.10.2023. Lohkojen etäisyys toisistaan 9 km. Vasen kuva: ei sadetta touko-kesäkuussa. Kerääjäkasvia harvakseltaan ja olkien peittämää maan pintaa näkyvissä. Rikkakasvit vallanneet kasvutilaa. Oikea kuva: kesäkuussa muutamia 10–20 mm ukkoskuuroja, jotka varmistivat kerääjäkasvuston tasaisen taimettumisen rukiin alla. Kuva: Heikki Ajosenpää

Artikkelikuvassa hiiltä sitovaa kerääjäkasvustoa (valkoapila-italianraiheinä). Lohkolta korjattu ruissato 13.8.2023.

Ilmastoviisas viljelytapa

Maatalouden kantava ajatus on läpi vuosikymmenten ollut pitää huolta maan kasvukunnosta. Ryöstöviljelyllä ei ole pitkään ruokittu nälkäisiä suita. Kasvintuotannossa on aloitettu puhumaan muun muassa hiiliviljelystä tai uudistavasta viljelytavasta. Tällä halutaan korostaa, että ruuantuotannon ohella pyritään esimerkiksi maksimoimaan hiilensidontaa. Kasvit ovatkin erinomaisia sitomaan hiiltä.

Kuiva kevät ja kuuma kesä osoittivat kuitenkin sen, että hiilensidonta ei ole vain viljelijän valinnoista kiinni. Viljan alle kylvettävien kerääjäkasvien taimettuminen viivästyi ja paikoin jäi kokonaan toteutumatta. Loppusyksyn vihreät viikot, jolloin kerääjäkasvuston pitäisi peittää maan pinta ja sitoa hiiltä, jäivät toteutumatta. Vaihtoehtoisesti viljelijän pitäisi ahertaa sadonkorjuun jälkeen lisää perustaakseen hiiltä sitova kasvusto uudelleen.

Ympäristöystävällistä viljelytapaa on osuvasti sanottu luonnon mukailemiseksi sopivalla määrällä ihmisen aiheuttamaa häirintää ja puuttumista. Näitä ovat esimerkiksi maan muokkaus, lannoitus ja rikkakasvien hallinta mekaanisesti tai kemiallisesti. Rikkakasvien hallinnassa on tuotantotavasta riippumatta tärkeää, että viljelykasvi saa kasvulleen riittävän etumatkan ja varjostaa rikkakasveja. Kuivissa oloissa rikkakasvit eivät lähde kasvuun, mikä on hyvä asia. Kevään 2023 haaste oli, että viljelykasville sopivassa vaiheessa ei ollut tarvetta rikkojen torjunnalle. Kun helteiden jälkeen sateet alkoivat, viljelykasvit eivät enää pystyneet jatkamaan kasvuaan. Rikkakasvit sen sijaan ottivat vapaan tilan haltuun. Viljelijällä ei ollut enää mahdollisuutta torjua pelkästään rikkakasveja. Lopulta viljelykasvit saattoivat jäädä rikkakasvien valtaamiksi. Sadon tuottamisen lisäksi sateiden tasaisuudella on merkitystä rikkojen hallinnassa ja satokasvien alle kylvettävien nurmensiementen menestymisessä.

Teksti ja kuvat: Heikki Ajosenpää, luomuasiantuntija ProAgria Länsi-Suomi. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen on osa Varsinaista luomua -hanketta, jossa yhtenä tavoitteena on parantaa alkutuotannon kokonaiskestävyyttä ja luonnon monimuotoisuutta kaikilla maatiloilla.

Julkaisun viitetiedot:
Ajosenpää, H. 2024: Sateiden sattuminen kasvintuotannon haasteena. Ilmastokatsaus, 26(4), 8–10, https://doi.org/10.35614/ISSN-2341-6408-IK-2024-04-02

Kirjoittaja: Ilmastokatsaus