Marraskuun alkupuolella oli noin viikon kestänyt lauha sääjakso, mutta kuukauden puolivälissä talvi tuli myös Etelä-Suomeen, ja kuukaudesta muodostui lokakuun tavoin koko maassa tavanomaista kylmempi.
Marraskuun keskilämpötila oli plussan puolella vain eteläisellä ja lounaisella rannikkoalueella vaihdellen ulkosaariston noin +3 asteesta Muonion noin -13 asteeseen. Keskilämpötila oli koko maassa vertailukauden 1991–2020 keskiarvoa alempi. Poikkeama oli pienin Suomenlahden rannikolla, missä oli reilun asteen verran pitkän ajan keskiarvoa kylmempää. Enimmäkseen keskilämpötilan poikkeama oli maan etelä- ja keskiosissa 2–4 astetta, mutta Lapissa se oli paikoin yli viisi astetta. Etelä-Suomessa oli kylmempi marraskuu viimeksi vuonna 2016 ja muualla etupäässä vuonna 2010.
Pohjois-Suomessa satoi marraskuussa tavanomaista vähemmän, kun taas maan etelä- ja keskiosissa kuukauden sademäärä oli lähellä pitkän ajan keskiarvoa tai jonkin verran sitä suurempi. Ahvenanmaalla ja Turun ulkosaaristossa satoi reilut 100 mm, ja marraskuun suurin sademäärä, 114,6 mm, mitattiin Jomalan Jomalabyn havaintoasemalla. Kuukauden suurin vuorokausisademäärä oli marraskuun 22. päivän myrskyn yhteydessä Kemiössä mitattu 28,3 mm.
Kuusamon ja Sallan seudulla marraskuun sademäärä jäi noin kolmasosaan pitkän ajan keskiarvosta, ja kuukauden pienin sademäärä, 10,7 mm, mitattiin Sallan Naruskassa.
Aurinko paistoi marraskuussa tavanomaistakin vähemmän, paikkakunnasta riippuen noin 2,5–30 tuntia.
Talvi alkoi etelässäkin marraskuun puolivälissä
Marraskuun alkupuoli oli maan eteläosassa leuto. Useina päivinä oli myös utuista ja satoi tai tihutti vettä. Lauhimmillaan sää oli kuukauden 4.–6. päivien välillä, jolloin Etelä-Suomessa mitattiin yleisesti 8–9 asteen lämpötiloja. Kuukauden ylin lämpötila, 10,2 °C, mitattiin Porvoon edustalla Kalbådagrundin pohjamajakalla kuitenkin jo 1.11.
Lapissa lämpötila nousi ylimmillään nollan vaiheille, ja osassa Pohjois-Lappia lämpötila pysyi koko kuukauden pakkasen puolella, mikä on marraskuussa harvinaista.
Marraskuun alkaessa Satakunnasta Etelä-Savoon ulottuvalla vyöhykkeellä oli melko paljon lunta, Juupajoen Hyytiälässä jopa 30 senttiä, mutta alkukuun aikana lumiraja vetäytyi linjalle Kokkola–Kuopio–Joensuu.
Lappiin muodostui korkeapaine marraskuun 10. päivän jälkeen, ja sää alkoi kylmetä pohjoisesta alkaen. Kuukauden puolivälistä alkaen lämpötila pysyi myös eteläisimmässä Suomessa enimmäkseen pakkasen puolella. Lapissa pakkanen oli kireää. Enontekiön lentoasemalla mitattiin 14.11. jo -31,4 °C.
Maan keskiosiin ja Etelä-Suomen pohjoisosiin lumipeite muodostui uudestaan 12.–13. marraskuuta, ja eteläänkin satoi ensilumi marraskuun 20. päivän tienoilla.
Marraskuun 22.–23. päivien välisenä yönä lounaisten merialueiden yli liikkui voimakas myrsky. Hangon Russarössä mitattiin keskituulen nopeudeksi peräti 28,0 m/s. Aivan lounaassa myrskyn yhteydessä satoi runsaasti vettä, kun taas muualla maassa tuiskutti monin paikoin yli 10 senttiä lisää lunta.
Myrskyn jälkeen koillisesta alkoi virrata kylmää ilmaa ensin Etelä- ja Itä-Suomeen, ja marraskuun 26.–27. päivinä pakkanen oli kireää koko maassa. Etenkin maan keskiosissa oli vuodenaikaan nähden jopa poikkeuksellisen kylmää, kun pakkasta oli kireimmillään 20–30 astetta. Etelässäkin pakkasta oli noin 10–15 astetta.
Kaakosta saapui 28. marraskuuta matalapaine, joka toi mukanaan lumipyryn. Perämerellä puhalsi koillismyrsky ja meriveden korkeus laski yli metrin tavallista alemmas. Marraskuun päättyessä lumi peitti koko maata ja suurin lumensyvyys, 56 cm, mitattiin 30.11. Kittilän Kenttärovan havaintoasemalla.
Marraskuu lukuina
+10,2 °C – Kuukauden ylin lämpötila, Porvoo, Kalbådagrund, 1.11.
-34,6 °C – Kuukauden alin lämpötila, Savukoski, Tulppio, 27.11.
114,6 mm – Kuukauden suurin sademäärä, Jomala, Jomalaby
28,0 m/s – Kuukauden kovin keskituulen nopeus merialueilla, Hanko, Russarö, 22.11.
Teksti: Ilari Lehtonen
Kuva: Hada Ajosenpää
Julkaisun viitetiedot:
Lehtonen I., 2023: Marraskuu oli tavanomaista kylmempi. Ilmastokatsaus, 25(11), 4–5, https://doi.org/10.35614/ISSN-2341-6408-IK-2023-11-01