Huhtikuun alusta lukien Suomi kuului kolmen viikon ajan korkeapaineen alueeseen, ja osassa maata ei saatu sadetta lainkaan. Sitä vastoin huhtikuun lopulla sää muuttui epävakaiseksi.
Huhtikuun keskilämpötila oli Etelä-Suomessa ylimmillään reilut 5 °C, ja Pohjois-Suomessa se vaihteli nollan molemmin puolin. Sekä osassa Etelä-Suomea että pohjoisimmassa Lapissa keskilämpötila oli harvinaisen korkea. Sen sijaan maan keskivaiheilla huhtikuu oli paikoin noin asteen verran keskimääräistä kylmempi. Huhtikuussa päivälämpötilat olivat pääsääntöisesti tavanomaista korkeampia, mutta yöt olivat tavanomaista viileämpiä muualla paitsi etelärannikon tuntumassa ja Pohjois-Lapissa.
Huhtikuun kolme ensimmäistä viikkoa olivat enimmäkseen poutaisia ja aurinkoisia, ja osassa maata sadetta ei saatu lainkaan. Sen sijaan huhtikuun viimeinen viikko oli epävakainen. Erityisesti Pohjanmaan maakunnissa ja Kainuussa saatiin huhtikuun lopulla runsaita sateita, ja näillä alueilla kuukauden sademäärä kohosi loppukuun sateiden myötä paikoin jopa kaksinkertaiseksi pitkän ajan keskiarvoon verrattuna. Kuukauden suurin sademäärä, 61,9 mm, mitattiin Ristijärven Mustavaaralla, missä huhtikuun kolme ensimmäistä viikkoa olivat sateettomia.
Suurimmassa osassa maata huhtikuun sademäärä jäi kuitenkin tavanomaista pienemmäksi. Itä- ja Koillis-Lapissa sademäärä jäi noin puoleen ja Etelä- ja Lounais-Suomessa paikoin vain noin kolmasosaan pitkän ajan keskiarvosta.
Huhtikuu oli myös selvästi tavanomaista aurinkoisempi. Vantaalla, Jokioisissa, Rovaniemellä ja Sodankylässä koettiin jopa paikkakuntien viime vuosikymmenten aurinkoisin huhtikuu. Eniten auringonpaistetunteja havaittiin Kotkan Rankissa, missä aurinko paistoi 306,2 tuntia. Tämä ei kuitenkaan vielä hätyytellyt viime vuosikymmenten suurinta huhtikuun auringonpaistetuntien määrää, joka on Mustasaarten Valassaarilla huhtikuussa 2004 havaittu 347,5 tuntia.
Huhtikuu alkoi yöpakkasilla, mutta pääsiäisenä sää lämpeni
Huhtikuun ensimmäisinä päivinä Suomen yllä oli kylmää ilmaa, ja maan etelä- ja keskiosissa oli vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen kovia yöpakkasia. Esimerkiksi Salon Kärkässä mitattiin 1.4. -15,3 °C, joka oli havaintoaseman alin huhtikuun lämpötila sitten vuoden 1963. Hallin lentoasemalla Jämsässä mitattiin 4.4. puolestaan vuonna 1964 perustetun aseman mittaushistorian alin huhtikuun lämpötila, -16,8 °C.
Pääsiäistä vietettiin huhtikuun 7.–10. päivien välillä kuitenkin jo melko lämpimässä säässä päivälämpötilojen kohotessa ympäri maata 10 asteen tuntumaan tai korkeammallekin. Pääsiäisen jälkeen 12.4. mitattiin Raumalla jo 18,1 °C, joka hätyytteli havaintohistorian ylimpiä ajankohdan lämpötiloja.
Huhtikuun 13.–14. päivinä idästä virtasi viileämpää ilmaa. Varsinkin Etelä-Suomessa itätuuli oli voimakasta ja Hangon edustalla myrskysi.
Huhtikuun puolivälin jälkeen sää jälleen lämpeni, ja 20.–22.4. lämpötila kohosi Etelä-Suomessa ylimmillään noin 19 asteeseen. Huhtikuun viimeisellä viikolla sään muuttuessa epävakaiseksi sää myös pääsääntöisesti viileni, mutta lämpötilaerot sekä maan eri osien että eri päivien välillä olivat välillä suuria. Itä-Suomeen virtasi kaakosta hyvin lämmintä ilmaa 25.–26.4., ja lämpötila kohosi ensimmäistä kertaa kuluvana keväänä 20 asteeseen. Sen sijaan Kainuussa satoi 24.4. vastaisena yönä reilusti toistakymmentä senttiä lunta ja Lapissa 29.4. paikoin yli 20 senttiä.
Vappuaattona oli koko maassa epävakaista, tuulista ja koleaa. Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa myös ukkosti paikoin. Huhtikuussa esiintyi ukkosia myös 12.4. Lounais-Suomessa ja 25.–26.4. Länsi-Suomessa. Yhteensä kuukauden aikana paikannettiin noin 400 maasalamaa.
Huhtikuu lukuina
+21,0 °C – Kuukauden ylin lämpötila, Lappeenranta, Lepola, 26.4. & Lappeenranta lentoasema, 26.4.
-25,9 °C – Kuukauden alin lämpötila, Savukoski, Tulppio, 3.4.
61,9 mm – Kuukauden suurin sademäärä, Ristijärvi, Mustavaara.
306,2 h – Kuukauden suurin auringonpaistetuntien määrä, Kotka, Rankki.
Teksti: Ilari Lehtonen
Kuva: Ilari Lehtonen
Julkaisun viitetiedot:
Lehtonen I., 2023: Korkeapaine hallitsi pitkään huhtikuun säätä. Ilmastokatsaus, 25(4), 4–5, https://doi.org/10.35614/ISSN-2341-6408-IK-2023-04-01