Maaliskuu oli sateinen ja Pohjois-Suomessa selvästi keskimääräistä kylmempi. Maan etelä- ja keskiosissa saavutettiin monin paikoin uusia asemakohtaisia maaliskuun sade-ennätyksiä. Loppukuusta lämpötilaerot olivat välillä suuria ja kuun viimeisellä viikolla Etelä-Suomessa mitattiin poikkeuksellisen kovia pakkasia.

Tässä Ilmastokatsauksen numerossa kerrotaan myös jokien jäänlähtöhavainnoista, joita käytetään mittareina ilmastonmuutoksen seuraamiseen. Tästä numerosta löytyy myös puolivuosittain ilmestyvä energiaan ja säähän liittyvä uusi osio, jossa kerrotaan viimeisen puolen vuoden ajalta tilastoa sääriippuvaisten energiamuotojen tuotannosta ja kulutuksesta.

Mukana myös tutut tilastot mm. auringonpaistetunneista ja kovatuulisista päivistä, sekä lämpötilan 6 viikon olosuhde-ennuste.

Oikaisu: Maaliskuun Ilmastokatsaus-lehdessä kerrottiin alun perin kuukauden suurimmaksi sademääräksi Uudenkaupungin Itätullin havaintoasemalla mitattu 106,5 mm. Havaintojen tarkastuksen yhteydessä sademääräksi Itätullin havaintoasemalla täsmentyi 93,5 mm, jonka myötä kuukauden suurin sademäärä oli Joensuun Huhtilammella mitattu 100,1 mm. Tähän digilehden versioon on korjattu päivitetyt tiedot.


Palautetta, juttuvinkkejä ja muita terveisiä voi lähettää osoitteeseen: ilmastokatsaus@fmi.fi

Kuva: Hada Ajosenpää

Julkaisun viitetiedot:

Ilmatieteen laitos, 2023: Ilmastokatsaus 3/2023, 24 s., https://doi.org/10.35614/ISSN-2341-6408-IK-2023-03-00

Lue tästä numerosta myös:

Maaliskuun 2023 kuukausikatsaus >> 

Jokien jäidenlähdön ajoittuminen kertoo ilmaston muutoksesta >>