Marraskuun alkupuoli oli selvästi tavanomaista leudompi, ja kuukauden 12. päivänä lämpötila kohosi vuodenaikaan nähden jopa ennätyksellisen korkealle. Marraskuun loppupuoli oli vuorostaan viileä ja vähäsateinen.

Leudon alun ja tavanomaista viileämmän kuukauden loppupuoliskon jälkeen marraskuun keskilämpötila oli suurimmassa osassa maata 0–1 astetta vertailukauden 1991–2020 keskiarvoa korkeampi. Osassa Lounais-Suomea keskilämpötila jäi kuitenkin toistakin astetta tavanomaista korkeammaksi. Myös Pohjois-Lapissa keskilämpötilan poikkeama normaalista oli 1–3 astetta lämpimään suuntaan. Sitä vastoin Perämeren alueella kuukausi oli paikoin vähän normaalia kylmempi.

Ahvenanmaalla ja paikoin muuallakin lounaissaaristossa marraskuun alkupuoli oli jopa ennätyksellisen leuto. Lounaasta virtasi 9.–11.11. maahamme erityisen lauhaa ilmaa, ja 11.11. Jomalassa mitattiin 14,0 °C. Seuraavana päivänä virtaus kääntyi lännen ja luoteen välille, ja Skandien vuoriston yli puhaltanut föhntuuli nosti lämpötiloja entisestään. Lämpimintä oli edelleen Jomalassa, missä mitattiin 15,1 °C. Tätä korkeampia lämpötiloja on Suomessa mitattu marraskuussa vain 6.11.2020 Ahvenanmaalla.

Myös kaikkialla muualla maan etelä- ja keskiosissa marraskuun 12. päivän lämpötilat olivat korkeimpia, mitä marraskuun ensimmäisen viikon jälkeen on koskaan mitattu, ja parillakymmenellä havaintoasemalla saavutettiin myös uusi asemakohtainen koko marraskuun lämpöennätys. Näin kävi muun muassa Helsingin Kaisaniemessä, jossa havainnot ulottuvat 1800-luvun alkupuolelle asti. Kaisaniemen marraskuun lämpöennätykseksi kirjattiin nyt 14,3 °C. Edellinen ennätys, 13,4 °C, oli vuodelta 2015 ja sitä aiempi, 11,6 °C, vuodelta 1971.

Lapissa oli voimakas lämpötilainversio

Marraskuun puolivälissä Pohjolan ylle muodostui korkeapaineen alue. Samalla pohjoisesta virtasi viileää ilmaa, ja sää viileni selvästi.

Lapissa muodostui marraskuun puolivälissä voimakas lämpötilan pintainversio pinnanläheisen ilman jäähtyessä heikkotuulisessa ja selkeässä säässä. Samaan aikaan Norjanmereltä virtasi pintainversion yläpuolella hyvin leutoa ilmaa, jota korkeapaineeseen liittyvä laskuliike edelleen lämmitti ja kuivatti. Aamulla 17.11. lämpötilaero oli Luoteis-Lapissa alavien maiden ja tunturien huippujen välillä yli 30 astetta. Muoniossa Laukukeron huipulla 760 metrin korkeudessa merenpinnasta mitattiin peräti 8,7 °C ja parisataa metriä alempana Sammaltunturillakin 8,0 °C, kun samaan aikaan Muonion kirkonkylällä oli noin 24 astetta pakkasta. Suurimmillaan lämpötilaero oli Muonion kirkonkylän ja Laukukeron huipun välillä 32,8 °C. Inversiokerroksen yläpuolella ilma oli myös äärimmäisen kuivaa, ja ilman suhteellinen kosteus laski Laukukeron ja Sammaltunturin havaintoasemilla alimmillaan vain 5 %:iin.

Marraskuu oli tavanomaista vähäsateisempi

Suomi pysyi korkeapaineen vaikutuspiirissä marraskuun puolivälistä aina kuukauden loppuun asti, ja suurimmassa osassa maata sateet jäivät loppukuusta hyvin vähäisiksi. Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntien alueella kuukauden tavanomainen sademäärä tuli kuitenkin kutakuinkin täyteen jo marraskuun alkupuolella, mutta muualla marraskuu oli selvästi tavanomaista vähäsateisempi. Kuukauden suurin sademäärä, 73,0 mm, mitattiin Rautavaaran Ylä-Luostalla ja pienin, 12,2 mm, Enontekiön Kilpisjärvellä.

Marraskuun päättyessä lähes koko maassa oli ohut lumipeite. Vain lounaissaaristossa ja paikoin Pohjanmaalla oli lumetonta, kun taas osassa Lappia lunta oli parikymmentä senttiä. Etelä-Suomeen lumipeite muodostui marraskuun 20. päivän tienoilla.

Marraskuu lukuina

+15,1 °C – Kuukauden ylin lämpötila, Jomala, Jomalaby, 12.11.

-26,0 °C – Kuukauden alin lämpötila, Vuotso, Sodankylä, 21.11.

32,8 °C – Muonion kirkonkylän ja 500 metriä korkeammalla sijaitsevan Laukukeron huipun välillä oli aamulla 17.11. yli 32 °C:n lämpötilaero.

5 % – Muonion Laukukeron ja Sammaltunturin havaintoasemilla mitattiin 17.11. erittäin alhainen ilman suhteellinen kosteus.

Teksti: Ilari Lehtonen
Kuva: Adobe Stock

Lähdeviite:
DOI: 10.35614/ISSN-2341-6408-IK-2022-11-01