Usein toistetun fraasin mukaan arktinen alue lämpenee kaksi kertaa nopeammin kuin maapallo keskimäärin. Ilmatieteen laitoksen tutkijat lähtivät selvittämään, miten asia on havaintojen mukaan.
Ilmatieteen laitoksen tutkijoiden yhteistyössä tekemän tutkimuksen mukaan arktinen alue on lämmennyt vuosien 1979–2021 välillä noin neljä kertaa voimakkaammin kuin maapallo keskimäärin. Tutkimuksen mukaan arktisen alueen lämpenemisnopeus vaihteli eri aineistoissa välillä 0,71–0,79 °C vuosikymmenessä, kun globaalisti havaittu lämpenemisnopeus on 0,19 °C vuosikymmentä kohti. Näistä luvuista saadaan yksinkertaisella jakolaskulla arktiselle alueelle 3,7–4,1 kertaa globaalia keskiarvoa voimakkaampi lämpenemisnopeus. Kaikkein voimakkainta lämpeneminen on ollut sellaisilla Pohjoisen jäämeren reunamerillä, joilla merijään määrä on vähentynyt eniten. Barentsinmeren alueella lämpenemisnopeus on ollut voimakkaimmillaan jopa seitsenkertainen globaaliin keskiarvoon verrattuna (kuva 1).
Arvio arktisen alueen nelinkertaisesta lämpenemisnopeudesta on noin tuplasti suurempi kuin aiemmin monissa yhteyksissä esiintynyt sanonta “Arktis lämpenee kaksi kertaa nopeammin kuin maapallo keskimäärin” esittää. Ei ole siis ihme, että tutkimus sai ilmestyessään suurta kansainvälistä mediahuomiota.
Lämpenemissuhteen voi laskea eri tavoin
Mitenkään suoraviivaista arktisen alueen lämpenemissuhteen eli arktisen voimistumisen määrittely ei ole. Suhdelukuun vaikuttaa kaksi asiaa: 1) ajanjakso, jolta lämpenemisnopeus lasketaan sekä 2) arktisen alueen rajojen määrittely. Tutkimuksessa keskityttiin vuodesta 1979 alkavaan ajanjaksoon, koska vuonna 1979 tulivat sääsatelliittien kuvaamat aineistot saataville, eli arktisen alueen lämpötilat ja merijään laajuus tunnetaan tarkemmin vuodesta 1979 alkaen. Lisäksi globaali ilmaston lämpeneminen alkoi toden teolla 1970-luvulla.
Arktinen alue määriteltiin käyttäen pohjoista napapiiriä eli leveyspiirin 66,5 °N rajaamaa aluetta. Jälkikäteen selvisi myös, että arktisen alueen rajaamiseen liittyy monenlaisia herkkyyksiä ja politiikkaa. Esimerkiksi osa Kanadan alkuperäiskansoista asuu 60. leveyspiirin korkeudella alueella, jossa luonto on hyvin arktista. Käyttämämme määritelmä kuitenkin sulkee heidät pois arktiselta alueelta, mikä ymmärrettävästi herättää tunteita. Luonnontieteellisesti arktinen alue ei siis seuraa leveyspiirejä, vaikka napapiiriä käytetäänkin monissa yhteyksissä yhtenä arktisen alueen määritelmänä.
Arktisen voimistumisen suuruuden voi siis laskea käyttäen eri ajanjaksoja ja eri arktisen alueen rajauksia. Ei siis ole ihme, että kirjallisuudessa ja mediassa liikkuu erisuuruisia suhdelukuja.
Ilmastomalleissa arktinen voimistuminen on heikompaa
Tutkimuksen toinen päätulos oli se, että ilmastomallit eivät kunnolla kykene simuloimaan tilannetta, jossa arktinen alue lämpenee nelinkertaista vauhtia globaaliin lämpenemisnopeuteen nähden. Tyypillisesti niissä ilmastomalleissa, joissa simuloitu arktisen alueen lämpenemisnopeus on lähellä todellista, globaali lämpenemisnopeus on havaittua suurempi. Toisaalta taas niissä malleissa, jotka simuloivat globaalin lämpenemisen havaitun kaltaisesti, arktinen alue lämpenee havaintoja hitaammin. Toisin sanottuna, ilmastomallit näyttävät olevan liian epäherkkiä arktisen alueen lämpenemiselle.
Tutkimuksessa spekuloitiin erinäisiä syitä sille, miksi ilmastomallit aliarvioivat arktista voimistumista. Aiemmissa tutkimuksissa on esitetty, että pitkäaikainen, monivuosikymmeninen ilmaston luonnollinen vaihtelu on ilmastomalleissa havaittua heikompaa. Tällaisia luontaisia vaihteluita voivat aiheuttaa muun muassa muutokset merivirroissa ja ilmakehän kiertoliikkeessä. Toisaalta, ilmastomalleissa saattaa olla myös puutteita merijään ja lumen sulamiseen liittyvissä mekanismeissa. Jos sulaminen on malleissa liian hidasta, ei lämpötila pääse nousemaan riittävän nopeasti ja arktinen voimistuminen jää liian heikoksi.
Onko luontainen vaihtelu voimistanut Arktiksen lämpenemistä?
Jos ilmaston luontainen vaihtelu on viime vuosikymmeninä kiihdyttänyt arktisen alueen lämpenemistä, on mahdollista, että tulevina vuosikymmeninä se vastaavasti voi hidastaa lämpenemistä. Silloin arktisen voimistumisen suhdeluku voisi palautua lähemmäksi kahta, eli ero havaintojen ja ilmastomallien tulosten välillä pienentyisi. Viitteitä lämpenemisen hidastumisesta on jo havaittu: 15 viime vuoden ajalta arktisen alueen lämpenemisen suhdeluku globaaliin lämpenemiseen verrattuna on vain 1,8, kun 43 viime vuoden ajalta se on 3,8.
Koska lämpeneminen on sidoksissa merijään vähentymiseen, on odotettavissa, että lämpenemisen alueellinen jakauma seuraa merijään vähentymistä. Esimerkiksi Barentsinmeren alue tuskin on enää jatkossa eniten lämpenevien alueiden joukossa, sillä talviaikainen merijää on alueelta jo laajalti hävinnyt.
Teksti: Mika Rantanen
Kuva: Hada Ajosenpää
Lähdeviite:
DOI: 10.35614/ISSN-2341-6408-IK-2022-09-02
