Kesäkuun kolmen ensimmäisen viikon ajan lämpötila pysytteli enimmäkseen lähellä ajankohdan keskiarvoja, mutta kuukauden viimeisellä viikolla mitattiin ympäri maata yli 30 asteen helteitä.
Juhannuksena alkaneen hellejakson myötä kesäkuun keskilämpötila kohosi 1–3 astetta pitkän ajan keskiarvoa korkeammaksi. Näin ollen kesäkuu oli neljäntenä vuotena peräkkäin selvästi tavanomaista lämpimämpi, mutta kuitenkin kahta edellistä kesäkuuta viileämpi. Eniten lämpötila poikkesi normaalista lounaissaaristossa. Ahvenanmaalla ja ulkosaariston Utössä ei ole kahta edellistä vuotta lukuun ottamatta ollut yhtä lämmintä kesäkuuta vuoden 1936 jälkeen. Lähimpänä tavanomaista kesäkuun keskilämpötila oli Itä-Suomessa.
Ahvenanmaalla kesäkuu oli myös harvinaisen kuiva. Lumparlandin Långnäsissä satoi vain 9,1 mm ja Jomalan Jomalabyssä 11,1 mm, joka oli aseman pienin kesäkuun sademäärä 50 vuoteen. Muuallakin Etelä- ja Lounais-Suomessa sekä suuressa osassa Lappia kesäkuun sademäärä jäi monin paikoin alle puoleen normaalista. Sitä vastoin maan keskivaiheilla ja Käsivarren Lapissa satoi monin paikoin tavanomaista enemmän. Kahdella havaintoasemalla satoi kesäkuussa yli 100 mm: Enontekiön Kaaresuvannossa 109,9 mm ja Vaalan Pelsossa 110,1 mm.
Maan keskiosien epävakaisimmilla seuduilla kesäkuun auringonpaistetuntien määrä oli lähellä pitkän ajan keskiarvoa, mutta muualla aurinko paistoi tavanomaista enemmän. Etelärannikolla ja lounaissaaristossa kesäkuu oli jopa harvinaisen aurinkoinen. Kuitenkin myös auringonpaistetuntien määrä oli kautta maan pienempi kuin kahtena edellisenä kesäkuuna.
Kesäkuussa paikannettiin lähes 20 000 maasalamaa, joka on kuitenkin yli kolmanneksen pitkän ajan keskiarvoa vähemmän. Eniten salamoi länsirannikon tuntumassa kesäkuun 28. ja 29. päivinä.
Tavanomainen alkukesän sää lämpeni juhannuksena
Kesäkuun ensimmäisinä päivinä oli epävakaista, mutta Lapissa oli selvästi tavanomaista lämpimämpää. Yleisesti lämpötilat kuitenkin pysyttelivät kuukauden kolmen ensimmäisen viikon ajan lähellä ajankohdan tyypillisiä lukemia ilman erityisen lämpimiä tai viileitä sääjaksoja. Ylimmillään lämpötila kohosi hellerajan tuntumaan 8.6., jolloin Kruunupyyssä mitattiin 24,8 °C ja 11.6., jolloin Heinolassa mitattiin 25,0 °C.
Hallaa esiintyi monin paikoin kesäkuun 6. ja 7. päivien vastaisina öinä, Pohjois-Suomessa myös 8. päivän vastaisena yönä. Suomenselän alueella ja Lapissa lämpötila kävi paikoin pakkasella myös 2 metrin korkeudella.
15.–16. kesäkuuta Venäjällä liikkui Suomen itärajaa hipoen pohjoiseen matalapaine, joka toi runsaita sateita itäisimpään Suomeen. Samalla sää viileni tuntuvasti maan keski- ja pohjoisosissa, mutta etelässä jatkui aurinkoinen ja melko lämmin poutasää. Osassa Etelä-Suomea 18.6. oli kesäkuun ainoa merkittävä sadepäivä kuukauden parin ensimmäisen päivän jälkeen.
Juhannuksena Suomen ylle vahvistui korkeapaineen alue ja tavanomainen alkukesän sää vaihtui kertaheitolla koviin helteisiin. Jo juhannusaattona 24.6. oli laajalti hellettä, ja tämän jälkeen mitattiin loppukuun ajan joka päivä osassa maata yli 30 asteen lämpötiloja. Turussa ja Kokemäellä yli 30 astetta mitattiin 26.–30.6. viitenä päivänä peräkkäin.
Porin lentoasemalla mitattiin 28.6. kuukauden ylin lämpötila, 32,9 °C, joka oli samalla uusi kesäkuun paikkakuntakohtainen lämpöennätys. Asemakohtainen kesäkuun lämpöennätys saavutettiin myös Jomalan Jomalabyssä, Vihdin Maasojalla, Sallan Värriötunturilla ja Utsjoen Nuorgamissa. Vesistöt lämpenivät loppukuun helteillä nopeasti. Esimerkiksi Näsijärvellä ja Säkylän Pyhäjärvellä pintavesi oli kesäkuun päättyessä yli 25-asteista.
Kesäkuu lukuina
+32,9 °C – Kuukauden ylin lämpötila, Pori lentoasema, 28.6.
-2,4 °C – Kuukauden alin lämpötila, Enontekiö, Saana, 6.6.
110,1 mm – Kuukauden suurin sademäärä, Vaala, Pelso
1–3 °C – Kesäkuu oli 1–3 astetta tavanomaista lämpimämpi
Teksti ja kuva: Ilari Lehtonen
Lähdeviite:
DOI: 10.35614/ISSN-2341-6408-IK-2022-06-01