Aallokko on suurinta loppusyksyllä ja talvella. Ilmastoskenaarioissa ei näy merkkejä tuulisuuden muutoksista, joten tulevaisuudessa aallokon kasvu talvella johtuu jääpeitteen vähenemisestä.
Pinta-aallot syntyvät tuulen vaikutuksesta, ja aallokko on sitä suurempaa, mitä kovempaa tuulee. Aallokko kasvaa myös sitä suuremmaksi, mitä pidemmän matkan tuuli on kulkenut meren yli. Aallokon muutokset riippuvat siis tuulisuuden muutoksista. Niihin liittyy kuitenkin suuri epävarmuus, ja siksi tulevaisuuden aalto-olosuhteita on vaikea arvioida. Tuulen nopeuden lisäksi tuulen suunnalla on suuri merkitys sille, minkälaiseksi aallokko kehittyy.
Selkämeri ja Perämeri ovat suhteellisen pieniä altaita ja suurimmat aallokot syntyvät tuulen puhaltaessa etelälounaasta tai pohjoiskoillisesta. Suomenlahdella korkeimmat aallokot mitataan kovien lounais- ja itätuulien aikana, kun aallokko pääsee kasvamaan lahden suuntaisesti. Tuuliolosuhteiden lisäksi muutokset jäätalven kestossa ja jääpeitteen laajuudessa vaikuttavat aalto-olosuhteisiin.
Aaltopoijut mittaavat aallokon korkeutta
Aallokon suuruutta kuvataan merkitsevällä aallonkorkeudella. Se on vaihtelevista aalloista laskettava tilastollinen suure, mikä vastaa kokeneiden merenkulkijoiden silmin arvioimaa aallokon korkeutta. Aallokon korkein yksittäinen aalto on liki kaksinkertainen merkitsevään aallonkorkeuteen nähden. Aallokkoa mitataan aaltopoijuilla, jotka lähettävät mittaustulokset satelliitille. Ilmatieteen laitoksella on avomerellä aaltopoijut Perämerellä, Selkämerellä, Pohjois-Itämerellä, Suomenlahdella sekä rannikon lähellä Helsingissä Suomenlinnan eteläpuolella.
Poijut otetaan pois ennen meren jäätymistä, minkä vuoksi varsinkin Perämerellä poijun mittausaika jää lyhyemmäksi. Alkutalven myrskyjen aiheuttamat suuret aallonkorkeudet jäävät tämän vuoksi usein havaitsematta. Merkitsevä aallonkorkeus on suurimmillaan loppusyksyllä ja talvella, kun taas keväällä ja kesällä aallokko on matalampaa. Merkitsevän aallonkorkeuden kuukausikeskiarvot vaihtelevat Perämerellä, Selkämerellä ja Suomenlahdella 0,5–1,6 metrin välillä ja Pohjois-Itämerellä 0,7–1,9 metrin välillä.
Maksimiaallonkorkeuksissa näkyy suurempi ero alueiden välillä. Perämerellä suurin mitattu merkitsevän aallonkorkeuden arvo on 4,6 m, Selkämerellä 8,1 m, Suomenlahdella 5,2 m, ja Pohjois-Itämerellä 8,2 m.
Jään vähenemisen arvioidaan kasvattavan aallokkoa talvisin
Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa SmartSea-hankkeessa tutkittiin aallokon muutoksia Pohjanlahdella vuoteen 2060 asti usean ilmastoskenaarion pohjalta. Missään skenaariossa ei ollut selviä merkkejä keskimääräisen tuulen voimakkuuden tai suunnan muutoksista tai myrskytuulien yleistymisestä.
Ilmastoskenaarioiden avulla hankkeessa laskettiin skenaarioita Pohjanlahden jääpeitteelle. Kaikissa skenaarioissa jääpeitteinen aika lyhenee, minkä seurauksena aallokkoa on enemmän Pohjanlahdella talvella ja alkukeväällä. Nykyilmastossa Perämeri on jäätynyt kokonaan lähes joka talvi, kun taas Selkämerellä vain rannikkoalue on jäätynyt säännöllisesti avomeren jäädessä usein avoimeksi. Talvien lauhtuessa varsinkin Selkämeren rannikko tulee olemaan pidempään jäätön, mikä kasvattaa aallokkoa rannan läheisyydessä. Perämeri tulee myös olemaan ulapalta jäätön entistä pidempään, mahdollistaen suuremman aallokon. Myöskin aallokon ääriarvot voivat kasvaa talvella, sillä merialueiden ollessa useammin sulia talvimyrskyjen aikaan tuuli kasvattaa aallokkoa kulkiessaan sulan alueen yli.
Suomenlahdella voidaan olettaa aallokon muutosten olevan vastaavia jääpeitteen sielläkin vähentyessä tulevaisuudessa. Kaikkein todennäköisin muutos aallokossa Suomen merialueilla johtuu siis jäätalvien lyhenemisestä.
Teksti: Jani Särkkä
Kuva: Pixabay
Lähdeviite
DOI: 10.35614/ISSN-2341-6408-IK-2021-11-02
