Marraskuun lämpöennätys rikkoutui kahdesti kuukauden alussa ja paikoin koko kuukausi oli ennätyksellisen lämmin. Syys- ja lokakuun tavoin myös marraskuussa satoi runsaasti etenkin Pohjanlahden rannikolla ja Kainuussa.

Marraskuu oli koko maassa noin 4–6 astetta tavanomaista lämpimämpi. Etenkin maan eteläosissa marraskuun keskilämpötila oli monilla havaintoasemilla ennätyksellisen korkea, mutta myös Lapissa Pellon kirkonkylällä ja Utsjoen Nuorgamissa kirjattiin mittaushistorian ylimmät marraskuun keskilämpötilat.

Tällä vuosituhannella erittäin lauha marraskuu on koettu myös vuosina 2000, 2005, 2011 ja 2015 sekä Pohjois-Suomessa lisäksi vuonna 2018. Koko maan keskiarvoa tarkasteltaessa kaksi lämpimintä marraskuuta ovat vuosien 2005 ja 2020 marraskuut, joista vuoden 2005 marraskuu oli maan keski- ja pohjoisosissa enimmäkseen hieman tämänvuotista lämpimämpi. Aiempina vuosikymmeninä suunnilleen yhtä lauha marraskuu kuin tänä vuonna on koettu vuosina 1877 ja 1938 sekä Pohjois-Suomessa myös vuonna 1967.

Kökarin Bogskärissä marraskuun keskilämpötila oli 7,8 °C, mikä on kaikkien aikojen ylin Suomen säähavaintoasemilla mitattu marraskuun keskilämpötila. Aiempi ennätys oli Utössä Paraisilla marraskuussa 2000 mitattu 7,6 °C:n keskilämpötila. Tänä vuonna marraskuun keskilämpötila sivusi Utössä tätä ennätystä. Myös Suomen pitkäikäisimmällä säähavaintoasemalla Helsingin Kaisaniemessä marraskuun keskilämpötila, 5,6 °C, sivusi aiempaa ennätystä vuodelta 2015.

Vuonna 2015 Kemiössä mitattu marraskuun aiempi lämpöennätys 14,3 °C rikkoutui kuukauden alussa kahdesti. Suomeen saapui 2.11. lännestä voimakas syysmyrsky, jonka myötä Keski-Euroopasta virtasi meille erittäin leutoa ilmaa, ja seuraavana yönä Porin lentoasemalla mitattiin peräti 14,7 °C. Topin päivän myrskyn kovimmat tuulet osuivat länsirannikolle. Pohjanmaalle, Kainuuseen ja Peräpohjolaan myrsky toi myös hyvin runsaita sateita. Tornion Torpissa satoi vuorokauden aikana peräti 51,7 mm vettä, mikä lähentelee 21.11.1971 Isojoen Sarviluomassa mitattua marraskuun vuorokausisateen Suomen ennätystä 52,8 mm.

Lämpöennätys rikkoutui uudestaan 6.11., jolloin ennätyksen syntyyn vaikutti Skandien vuoriston yli itään puhaltanut kuiva ja lämmin laskuvirtaus, föhn-tuuli. Marraskuun sää näytti kaunista puoltaan päivän ollessa Etelä- ja Länsi-Suomessa aurinkoinen ja vuodenaikaan nähden erittäin lämmin. Ylin lämpötila, 16,6 °C, mitattiin Maarianhaminan lentoasemalla, ja Länsi-Suomessa lämpötila nousi myös mantereella ylimmillään 12 ja 14 asteen välille.

Vuodenaikaan nähden ennätyksellisen lämmintä oli vielä marraskuun puolivälin jälkeen 18.–19.11. Illalla 18.11. Hammarlandin Märketissä mitattiin 12,6 °C, joka on kaikkien aikojen ylin Suomessa marraskuun puolivälin jälkeen mitattu lämpötila. Muun muassa Jyväskylän, Kuopion ja Joensuun lentoasemilla mitattiin puolestaan 19.11. paikkakuntien havaintohistorioiden myöhäisimmät 10 asteen ylitykset syksyllä.

Pohjanmaalla saavutettiin paikoin sade-ennätyksiä

Marraskuu oli tavanomaista sateisempi etenkin Perämeren ympäristössä, mutta laajalti myös muualla maan länsiosissa sekä Kainuussa ja Koillismaalla. Sateisimmilla alueilla satoi yli kaksi kertaa normaalia enemmän ja Kalajoella sekä Utajärvellä saavutettiin uudet paikkakuntakohtaiset marraskuun sade-ennätykset. Sitä vastoin Kaakkois-Suomessa ja päälaen Lapissa marraskuussa satoi tavanomaista vähemmän.

Leudon sään takia lunta oli marraskuussa tavanomaista suppeammalla alueella ja Lapissakin oli laajoilla alueilla pitkään lumetonta. Kilpisjärvellä satoi kuitenkin runsaasti lunta alkukuusta ja 10.11. Kilpisjärvellä oli jo 50 cm lunta. Nämä lumet kuitenkin sulivat vielä suurimmalta osin.

Marraskuu lukuina:

+16,6 °C – Kuukauden ylin lämpötila, Jomala, Maarianhaminan lentoasema, 6.11.

-21,6 °C – Kuukauden alin lämpötila, Kittilä, Pokka, 27.11.

146,1 mm – Kuukauden suurin sademäärä, Puolanka, Paljakka

27,9 m/s – Kuukauden suurin keskituulen nopeus merialueilla, Kaskinen, Sälgrund, 2.11.

Teksti: Ilari Lehtonen
Kuva: Adobe Stock

Lähdeviite
DOI: 10.35614/ISSN-2341-6408-IK-2020-11-01