Lauhat ja kosteat tuulet hallitsivat joulukuun säätä. Joulukuu oli viitisen astetta keskimääräistä lämpimämpi. Lapissa oli paikoin ennätyksellisen paljon lunta, kun taas etelässä oli enimmäkseen lumetonta. Ilmastokatsaus kertoo myös joulukuussa Islantiin iskeneestä hirmumyrskystä. Lisäksi kerrotaan Suomen säävuodesta, joka alkoi Aapeli-myrskyllä ja päättyi hyvin lauhaan joulukuuhun.

Oikaisu: Ilmastokatsaus-digilehden marraskuun numerossa kerrottiin, että marraskuussa merialueillamme ei ollut yhtään myrskypäivää. Tähän digilehden versioon on korjattu tieto, että edellisen kerran näin kävi marraskuussa 2009. Aikaisemmassa versiossa vuodeksi oli mainittu 2003. Pahoittelemme asiaa!


Palautetta, juttuvinkkejä ja muita terveisiä voi lähettää osoitteeseen ilmastokatsaus@fmi.fi

Kuva: Joonas Kolstela