Marraskuu oli suurimmassa osassa maata 1–3 astetta tavanomaista lämpimämpi.
Suurin lämpötilapoikkeama tavanomaiseen nähden oli maan itäosassa, pienin puolestaan Pohjois-Lapissa. Edellisen kerran lämpimämpi marraskuu oli suuressa osassa maata vuonna 2015, tosin osassa Lappia viime vuonna.
Marraskuu oli monin paikoin tavanomaista sateisempi. Etelärannikon läheisyydessä sekä Länsi-Lapissa sademäärät olivat harvinaisen suuria eli ne toistuvat keskimäärin harvemmin kuin kerran 10 vuodessa.
Sääkehitys marraskuussa
1.-2. marraskuuta: Korkeapaineen selänne oli aluksi Suomen yllä ja sää oli suuressa osassa maata poutainen. Lapissa lämpötila laski paikoin alle -20 asteen. Lännestä liikkui kuitenkin sadealue Suomen yli itään. Sade tuli maan keski- ja pohjoisosassa lumena, etelämpänä sade oli heikkoa vesi- tai räntäsadetta.
3.-4. marraskuuta: Lauha, lounainen virtaus voimistui. Pilvisyys vaihteli, mutta enimmäkseen oli poutaa.
5.-6. marraskuuta: Virtaus kääntyi etelänpuoleiseksi ja maahamme virtasi edelleen lauhaa ilmaa. Monin paikoin tuli vesi- tai tihkusateita, Lapissa myös lumisadetta.
7. -8. marraskuuta: Aluksi oli kuivempaa ja laajalti poutaa ja jopa selkeää. Lappiin alkoi kuitenkin levitä lumisateita, mutta etelässä jatkui vuodenaikaan nähden hyvin lauha sää. Lämpötila kohosi etelässä +7 asteen tienoille.
9.-10. marraskuuta: Fennoskandian länsipuolella oli voimakas matalapaineen alue. Lauha lounaisvirtaus jatkui. Sadealue liikkui lännestä maan yli itään.
11.-14. marraskuuta: Voimakas matalapaine piti sään epävakaisena ja sadetta esiintyi lähes koko maassa. Etenkin etelässä sademäärät olivat suuria. Lämpötila oli suuressa osassa maata päivisin plussan puolella, etelässä noin +5 asteessa ja Lapissa nollan tienoilla.
15.-16. marraskuuta: Sää muuttui tilapäisesti kuivempaan ja kylmempään suuntaan. Lämpötila pysyi etelässä muutamia asteita plussalla, mutta Lapissa pakkasta oli päivälläkin, paikoin jopa 10 astetta.
17.-19. marraskuuta: Uusi matalapaineen osakeskus saapui maan keskivaiheille tuoden mukanaan runsaita sateita etenkin Pohjois-Pohjanmaalle sekä Etelä-Lappiin. Lumensyvyys kasvoi paikoin 10-20 cm.
20. marraskuuta: Pohjoiseen ja itään levisi uusia lumisateita. Länsi-Lapissa lunta kertyi monin paikoin yli 10 cm, Kittilän Kenttärovalla jopa yli 20 cm. Lämpötila pysyi pohjoisessa pakkasella päivälläkin, etelässä lämpötila oli muutaman asteen plussan puolella.
21. marraskuuta: Maan etelä- ja keskiosassa tuli hajanaisia lumi- tai räntäsateita, Lapissa oli poutaa. Lämpötila maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen +1…-3 astetta, Lapissa paikoin 20 astetta pakkasta.
22.-24. marraskuuta: Heikko korkeapaine piti sään aluksi pääosin poutaisena, mutta 23. päivänä laaja matalapaineen alue Fennoskandian länsipuolella toi runsaita sateita, jotka liikkuivat kohti koillista. Tuuli oli merellä myrskyisää ja lännessä maa-alueillakin puuskat olivat paikoin noin 20 m/s. Lämpötila kohosi lounaassa ylimmillään +8 asteeseen.
25.-26. marraskuuta: Etelästä noussut osakeskus toi sateita maan itäosaan. Lumipeite kasvoi muutamassa päivässä paikoin 5-10 cm.
27.-30. marraskuuta: Suomi kuului edelleen matalapaineen alueeseen. Sateet yleistyivät ensin lännessä ja myöhemmin idässäkin. Poutainta oli Keski- ja Pohjois-Lapissa. Paikoin maan keskiosasta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella lumipeite kasvoi 5-10 cm. Kuukauden lopulla etelässä ja lännessä oli pääosin lumetonta. Etelässä lämpötila kohosi ylimmillään +5 asteen tuntumaan, Pohjois-Lapissa pakkasta oli ajoittain yli 20 astetta.
Marraskuun 2017 säätilastoja
Voit ladata Excel-tiedostona noin 50 havaintoaseman alustavat kuukausitilastot ja päivätilastot.