Kesä- ja heinäkuu olivat globaalisti ennätyslämpimiä. Kuwaitissa mitattiin alustavien tietojen mukaan uusi Aasian lämpöennätys 54,0 °C.
Kesäkuun (yllä) ja heinäkuun (alla) lämpötilapoikkeama tavanomaisesta (1981-2010). Kuva: NOAA
TANSKA
Hyvin runsaita sateita esiintyi osassa Tanskan Jyllantia kesäkuun 15. päivänä, jolloin vettä tuli 115 mm 3 tunnissa. Vuorokauden sademäärä 117,8 mm on Tanskan kolmanneksi suurin kesäkuussa mitattu. Sade- ja ukkoskuuroissa 23–24. kesäkuuta mitattiin intensiteetiksi jopa 5,4 mm minuutissa, joka on maan uusi ennätys.
HOLLANTI
Hollannissa havaittiin jopa 7-10 cm kokoisia rakeita 23. kesäkuuta. Maan uudeksi kesäkuun sademääräennätykseksi mitattiin 277 mm.
YHDYSVALLAT
Kesäkuu oli ennätyksellisen lämmin, sillä keskilämpötila 22,1 °C oli lähes 2 °C tavallista korkeampi. Länsi-Virginiassa satoi 23. kesäkuuta 206 mm, jota seuranneissa tulvissa menehtyi yli 20 henkeä.
AASIA
Suuressa osassa Aasiaa oli kesäkuussa huomattavan lämmintä, ja läntisessä Siperiassa poikkeama oli jopa 7-8 °C, mikä on kesäaikaan hyvin poikkeuksellista.
Heinäkuun jälkipuoliskolla Persianlahden pohjoisosien maita koetteli kuumuusaalto lämpötilan kohotessa paikoin 50 asteen yläpuolelle. Korkein lämpötila 54,0 °C mitattiin 21. heinäkuuta Kuwaitissa. Mikäli WMO hyväksyy mittauksen, niin se on Aasian uusi virallinen lämpöennätys. Päivää myöhemmin Irakin Basrassa havaittiin 53,9 °C.
Voimakkaat monsuunisateet piinasivat heinäkuun lopussa Intiaa, Bangladeshia ja Nepalia. Odishan osavaltiossa Intiassa 32 ihmistä menetti henkensä salamaniskun seurauksena. Paikoin mitattiin yli 300 mm vuorokausisateita.
AUSTRALIA
Australiassa kesäkuu oli 2. sateisin vuoden 1923 jälkeen (keskisademäärä 50 mm). Kuukauden alussa sateet aiheuttivat laajoja tulvia Tasmaniassa ja osassa Uutta Etelä-Walesia. Suurin vuorokauden sademäärä 365 mm mitattiin 6. kesäkuuta. Uusi kesäkuun Australian lämpöennätys 37,9 °C mitattiin kuukauden 7. päivänä. Heinäkuun lämpöennätys rikottiin puolestaan Länsi-Australiassa lämpötilan kohottua 24. päivänä 38,3 asteeseen. Viimeinen 12 kuukauden jakso on ollut Australiassa lämpimin havaittu vuonna 1910 alkaneen havaintosarjan aikana.
ARKTISET ALUEET
Grönlannissa mitattiin uusi kesäkuun lämpöennätys, kun 10. päivänä lämpötila kohosi Nuukissa 24,8 asteeseen. Toisaalta heinäkuun 31. päivänä mitattiin uusi heinäkuun pakkasennätys -30,7 °C.
Huippuvuorilla heinäkuu oli jopa ennätyslämmin ja paikoin oli ennätyksellisen sateista kuukausisademäärän ollessa 51,7 mm.
Hei! Kirjoitatte Aasiasta näin: Korkein lämpötila 54,0 °C mitattiin 21. heinäkuuta Kuwaitissa. Mikäli WMO hyväksyy mittauksen, niin se on Aasian ja samalla itäisen pallonpuoliskon uusi virallinen lämpöennätys.
WMO:n ennätystilastoissa http://wmo.asu.edu/#continental mainitaan kuitenkin myös Israelin Tirat Tsvi, jossa on mitattu vuonna 1942 niin ikään 54 °C (toisissa lähteissä 53,9 °C) ja Tunisian (Afrikkahan on myös itäisellä pallonpuoliskolla!) Kebili, jossa on mitattu vuonna 1931 peräti 55,0 °C. Miten nämä stemmaavat tuon tuoreen Kuwaitin lämpöennätyksen kanssa? Ovatko väärää tietoa, vai onko Kuwaitin ennätys ”vain” Aasian lämpöennätys?
Hyvä huomio! Aasian alueen ennätys on tosiaan tarkastelussa WMO:lla.